Meistä
Teemu ja Tanja,
Sukeltajankaupan venttiili ja vetoketju
Sukeltajankauppa.fi
Sukellus on meille paljon enemmän kuin harrastus – siitä on tullut elämäntapa, jota haluamme jakaa muiden kanssa.
Matkamme alkoi viisi vuotta sitten verkkokaupalla ja pienellä autotallivarastolla Hyvinkäällä. Intohimo lajiin ja halu palvella muita sukeltajia kasvoivat nopeasti. Huomasimme että kun hoidetaan hommat hyvin ja reilulla tavalla niin asiakkaat palaavat ja heistä tulee pikkuhiljaa ystäviä.
Matkalle on myös mahtunut haasteita mutta olemme selvinneet niistä, ja nykyisin löydät meidät Vihtijärveltä jonne rakentuu parhaillaan viihtyisä kivijalkamyymälä ja monipuolisemmat huollon tilat. Meille on helppo poiketa jutustelemaan tai hypistelemään varusteita.
Teemme sukelluskoulutuksia ja töitä tehdään myös asiakkailla joten kilauta tai laita viestiä ennen visiittiä, että tiedämme olla paikalla =)
Meille tärkeintä on asiakaspalvelu, rehellisyys ja yhteisöllisyys, tervetuloa mukaan – meidän kanssamme pääset pintaa syvemmälle!
– Teemu & Tanja, Sukeltajankauppa
Henkilöt kuplien takana
Tanja
En voi sanoa, että olisin pikkutytöstä asti haaveillut sukeltamisesta, päinvastoin. Vaikka vesi elementtinä on aina ollut minulle tuttua ja rauhoittavaa, oli ajatus pinnan alle menemisestä laitteilla sitä vastoin todella pelottava ja ahdistava ajatus.
Alusta asti, olen kuitenkin pyörinyt enemmän ja vähemmän mukana sukellusreissuilla ja
muussakin toiminnassa ja ehkäpä tästä syystä tavallaan ajauduin ajatukseen, että
uskaltaisinko minäkin kokeilla…
Kohtasin pelkoni ja suoritin laitesukelluksen peruskurssin vuonna 2023. Jokainen sukellus on edelleen minulle jännittävää, mutta se fiilis onnistuneen sukelluksen jälkeen, on parhainta ikinä. Joka kerta ylittää itsensä ja pelkonsa uudelleen ja uudelleen.
Vapaa-ajalla harrastan lisäksi lännenratsastusta. Stetsoni päähän ja preerialle nollaamaan, jiihaa!
Sukeltajankaupan toiminnassa minun valtakuntani on pukuhuollon puoli.
Minulle tärkeintä huolloissa on, että asiakas saa takaisin turvallisen, siistin ja toimivan puvun. Meillä on mm. Ursuit sertifiointi pukukorjauksiin, joten puvut huolletaan ammattitaidolla ja asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Koulutuksissa, tapahtumissa ja kaupalla minut näkee yleishääränä, iloisena emäntänä auttamassa siellä missä tarvitsee.
Tanja Torkkeli
huolto@sukeltajankauppa.fi
Teemu
Laitesukellus on kiinnostanut minua lapsesta asti eikä sukeltajan polku ole ollut ihan helppo. Korva ongelmat ja putket tärykalvoissa esti pinnan alle menemisen teini ikään asti.
Kaikki mikä on lapselta kiellettyä tietenkin kiehtoo ja 8vuotiaana päätin kuitenkin aloittaa sukeltajanuran kielloista huolimatta. Rakentelin mökkirannassa oman sukelluslaitteen joka oli rakennettu isosta koulurepusta, jonkinlaisesta kottikärryn sisärengas letku yhdistelmästä sekä tietenkin isoista kivistä jotka vei sukeltajan reppuineen helposti pohjaan. Ensimmäisestä sukelluksesta pelästytin vanhemmat pahanpäiväisesti ja palkinnoksi sain ikävän yskän ja viikonmittaisen korvatulehduksen.
Seuraavan kerran laitesukellukseen palattiin vuonna 2010 Kreikassa häämatkalla. Tämäkään sukelluskokeilu ei mennyt kovinkaan mallikkaasti ja vaikka kokemus oli hieno niin palkinnoksi sain puhjenneet tärykalvot ja viikon mittaisen korvatulehduksen.
Kolmaskerta toden sanoo ja ilmottauduin Suomessa Riihimäen Urheilusukeltajien laitesukelluksen peruskurssille. Kun kouluttajien taso on hyvä ja opetus laadukasta niin opin paljon uusia taitoja mm paineentasaus joka säästää tärykalvoja melkoisesti:)
Korva ongelmia esiintyy nykyisin harvoin. Sukelluksia tehdään vuositasolla melkoinen määrä, jokainen on erilainen ja ainuttakaan en vaihtaisi pois.
Laitesukellus on minulle nykyisin ammatti ja rakas harrastus. Muita harrastuksia on mm Enduro, metsänhoitotyöt sekä viikkojumppa keski-ikäisille 😊
Teemu Torkkeli
+358 400863965
myynti@sukeltajankauppa.fi

















Sertifikaatit ja koulutukset
Ursuit sertifiointi

Tanja Torkkeli on koulutettu huoltamaan ja testaamaan Ursuit kuivapukuja.
Teemun sukellusluokat

CMAS P1, CMAS P2, CMAS P3, CMAS RescueDiver, CMAS NitroxDiver, CMAS DrysuitDiver, CMAS Gasblender, PADI CavernDiver, TDI CavernDiver, TDI MineDiver, TDI Full Cave Diver, TDI Advanced Nitrox Diver, TDI HelitroxDiver, SDI RescueDiver, SDI Divemaster, SDI OWSD Instructor, SDI Drysuit Instructor, SDI Ice Diving Instuctor, SDI Underwater navigation Instuctor, SDI DeepDiving instructor, SDI Advanced buoyancy instructor, SDI Night and limited visibility instructor, TDI Nitrox Instructor, Sukeltajaliiton Vapepa-sukeltaja, CMAS M2 Instructor, CMAS M1 Special needs diving Instructor, Suomen Olympiakomitean ja Parakoulutuksen myöntämä Vastuullinen valmentaja sertifikaatti Voimassa olevat ensiapuluokitukset: DAN Advanced Oxygen Provider, DAN AED Provider, DAN Oxygen First Aid Provider, DAN Basic Life Support Provider
Tanjan sukellusluokat

Omat sukellusluokitukseni:
SDI OWSD, SDI Drysuit
Voimassa olevat ensiapuluokitukset:
DAN Advanced Oxygen Provider, DAN AED Provider, DAN Oxygen First Aid Provider, DAN Basic Life Support Provider